Kilpailut
TJIG 12.-13.3. ja Hämeen piirin sisulisähallihuipentuma 20.3. Pirkkahallissa
Kirjoittanut ReuTim 25. Helmikuu 2011 - 21:01Tampere Junior Indoor Games
TJIG on perinteinen nuorten kansainvälinen hallikisa, joka on saavuttanut viime vuosina massatapahtuman mittasuhteet. Parhaimmillaan kisaan on osallistunut 1400 iältään 10–15-vuotiasta junioria. Järjestyksessään jo 17. TJIG kisataan 12.–13.3.2011 Pirkkahallissa.
Kilpailuissa on sarjat joka ikäluokalle 9-15v ja lajiohjelma on kattava. Huomioikaa, viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 4.3. ja jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä, joten nyt täytyy siis olla ajoissa liikeellä.
Kahdeksan lekiläistä nuorten SM-halleihin
Kirjoittanut Viitala 21. Helmikuu 2011 - 23:53LeKi on lähdössä ensi viikonlopun nuorten SM-halleihin kahdeksan urheilijan iskuryhmällä. Mestaruudet ratkotaan 26.-27.2. Helsingin Liikuntamyllyssä ikäluokissa 17-19-22. Tilastojen valossa mitalin odotusta on ilmassa.
Ossi ja Eetu SM-halleissa
Kirjoittanut Viitala 19. Helmikuu 2011 - 18:15LeKin 19-sarjalaiset Ossi Tuominen ja Eetu Viitala suorittivat debyyttinsä aikuisten SM-kisoissa Helsingissä19.2. Molemmilla reissu jäi yhteen starttiin, kun vauhti ei vielä riittänyt 400m alkueriä pidemmälle. Ossi juoksi kauden parhaansa 51,81. Eetun aika oli 51,79. Tulokset: http://live.time4results.com/yu/2011/smhallit/
Halliseuraottelu su 9.1.2011 aikataulu
Kirjoittanut ReuTim 5. Tammikuu 2011 - 19:19Hippohallit su 16.1.2011 Pirkkahallissa
Kirjoittanut ReuTim 4. Tammikuu 2011 - 8:27Hippo-hallikisat on perinteinen kauden junnukisojen avaus Pirkkahallissa tammikuussa.
Vuoden 2011 kisat pidetään sunnuntaina 16.1.2011.
Lajiohjelma:
T/P 9 40m, 1000m, pituus
T/P 11 60m, 1000m, 60m aj, korkeus, 4x50m
T/P 13 60m, 1000m, 60m aj, seiväs (P), pituus (T), kuula, 4x100m
T/P 15 60m, 2000m, 60m aj, korkeus, kuula, 4x100m
Osallistumisoikeus:
Ei rajoituksia
HämSY halliseuraottelu su 9.1.2011 klo 17-20.30 Pirkkahallissa
Kirjoittanut ReuTim 21. Joulukuu 2010 - 22:51Perinteinen HämSYn halliseuraottelu käydään Pirkkahallissa sunnuntaina 9.1.2011 klo 17 alkaen. Halliseuraotteluun osanotto-oikeus on viime kesän sisulisäpistekilpailun kymmenellä parhaalla seuralla, jotka olivat TampPy, TampU-38, KangU-68, NokU, LempKi, HämeenlTa, UrjU, ValkHa, VirtU ja YlöjU.
Lempäälän Kisa lähtee seuraotteluun mahdollisimman suurella joukkueella.
Seura ilmoittaa halliseuraotteluun lekiläiset urheilijat keskitetysti.
Maastojuoksucup (ks. päivämäärät)
Kirjoittanut ReuTim 7. Huhtikuu 2010 - 9:27Lempäälän Kisan avoin maastojuoksucup juostaan neljänä osakilpailuna:
Halliseuraottelu 13.12.2009 klo 16.00
Kirjoittanut Minna 29. Marraskuu 2009 - 20:02Halliseuraottelu 13.12.2009 klo 16.00 – 20.00
Lähdetään Pirkkahalliin isolla joukolla ja kerätään pisteet kotiin : )
Kerään ilmoittautumisia ensi viikon keskiviikkona treeneissä ja otan vastaan ilmoittautumisia myös sähköpostilla minna.rajamaki@lekiyu.net laita viestiin myös oletko käytettävissä viestiin.
Vielä kisaillaan ratinassa sisuslisäotteluiden merkeissä 21.9.2008
Kirjoittanut Minna 12. Syyskuu 2008 - 7:11LeKi:n joukkue Vattenfall finaaliin 30.8.2008
Kirjoittanut ReuTim 26. Elokuu 2008 - 21:45Lempäälän Kisa on yksi Giga-sarjan finaalijoukkueista!
Yhteiskuljetus Hakkarin kentän parkkipaikalta la 30.8 klo 8.00 ja paluu samaan paikkaan Suomi-Ruotsi maaottelun jälkeen. Tarkemmat tiedot kuljetuksista ja muista käytännön järjestelyistä on toimitettu kaikille urheilijoille. Finaalitapahtuma Janakkalassa alkaa joukkueiden kokoontumisella klo 9.20 ja kilpailut päättyvät n. klo 16, tarkempi lajikohtainen aikataulu on liitteenä.
