Lekiläiset pm-otteluissa: Johannalle kultaa, Eerikalle hopeaa!

Hämeen piirin ensimmäiset sisulisäottelut käytiin 22.-23.6.2010 Akaalla ja Kangasalla. Kisat oli jaettu siten, että ensin tiistaina oteltiin Akaalla T/P9, T10 ja T/P14 sarjat. Keskiviikkona Akaalla käytiin P10, T/P11 ja T/P15 ottelut ja Kangasalan järjestettäviksi jäivät T/P12 ja T/P13 sarjojen kisat.

Lempäälän Kisa oli mukana 21 urheilijan joukkueella. Tuloksena oli kaksi mitalia; Johanna Ranta T9 kolmiottelun kultaa ja Eerika Reunanen T11 kolmiottelun hopeaa. Lisäksi pistesijoille ja hienosti kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuivat Jasmin Juujärvi (T9 5.), Riia Karppinen (T12 4.), Noora Leppimaa (T12 6.), Santeri Kuusiniemi (P12 6.), Jarno Isomäki (P12 8.) ja Matias Mustonen (P13 7.).

T9-sarjassa Johanna siirtyi selvään johtoon heti ensimmäisessä lajissa 40 metrillä, jossa pikakiiturin uusi ennätys kirjataan nyt lukemiin 6.80. Ottelu jatkui pituuden ja kuulan kautta mallikkaasti loppuun saakka ja ylivoimaiseen voittoon. Myös Jasmin teki hienon sarjan ja nousi lopputuloksissa mukavasti viidenneksi. Onnittelut piirinmestari Johannalle ja tänään 9-vuotiaalle päivänsankarille!!!

T11-sarjassa Eerikan ottelun lähtökohta oli kaksijakoinen; viikon vammojen parantelutauko mietitytti, toisaalta toi vastaavasti kisaintoa. Tällä kertaa jälkimmäinen toteutui; pituudessa ulkorataennätys 431 (LeKi-ennätys) ja 60 metrillä ensimmäisen kerran alle yhdeksän sekunnin ajalla 8.99. Lopputuloksena myöskin ennätyspisteet (LeKi-ennätys) ja hopeaa. Eerikan edellä Kangasalan Saana Johansson teki huikeat pisteet ja vei ylivoimaisen voiton.

Tasaisinta kisaa käytiin T12 sarjan neliottelussa, jossa kärkinelikko oli 40 pisteen sisällä. Riia Karppinen otteli erinomaisesti aivan mitalin tuntumaan. Ottelun päättäneessä 800m juoksussa Riia teki Leppimaan Nooran kovan vauhdin takana hyvän juoksun; olisiko voimia ollut lähteä Nooran peesiin ja sitä kautta jopa piirinmestariksi?? Hienoa työtä kuitenkin molemmilta tytöiltä!

Muista yksittäisistä tuloksista mainitaan, 10-tyttöjen Karppisen Nean ja Rannan Venlan ennätykset liki jokaisessa lajissa sekä 9/10 sarjojen osallistujamäärä (lähes puolet koko LeKi-joukkueesta). Myös moni muu joukkueen urheilija ylsi parhaaseensa omien ennätystensä muodossa, joten koko joukkue voi siltä osin olla tyytyväinen. Jossiteltavaa jäi kuitenkin Gleisnerin Emmalle, jolla askel ei osunut lankulle ja pisteet jäivät harmittavasti kokonaan ottamatta. Vanhimpiin eli 14/15-vuotiaiden sarjaan ei LeKiltä tällä kertaa löytynyt osallistujia.

Kaikkien lekiläisten tulokset ja sijoitukset:

T9 3-ottelu (40m, pituus, kuula)
1. Johanna Ranta 662 (6,80/3,46/5,02)
5. Jasmin Juujärvi 526 (7,35/3,13/5,07)
30. Ronja Mäkelä 288 (8,02/2,44/3,07)

P9 3-ottelu (40m, pituus, kuula)
17. Roope Mettinen 505 (7,14/2,96/4,41)
24. Santeri Hirvikoski 422 (8,05/3,42/3,68)
30. Timo Lallukka 335 (9,19/2,25/5,59)
      
T10 3-ottelu (60m, pituus, kuula)
10. Nea Karppinen 610 (10,21/3,48/5,36)
14. Venla Ranta 587 (10,08/3,35/5,01)
       
P10 3-ottelu (60m, pituus, kuula)
11. Joonas Virtanen 618 (10,49/3,06/7,03)
17. Mikael Helin 494 (11,16/3,19/5,31)

T11 3-ottelu (60m, pituus, kuula)
2. Eerika Reunanen 955 (8,99/4,31/5,93)
12. Tanja Lähdekorpi 756 (9,89/3,84/6,45)

T12 4-ottelu (60m aj, korkeus, kuula, 800m)
4. Riia Karppinen 971 (12,90/6,77/3,72/2.59,51)     
6. Noora Leppimaa 924 (13,64/6,06/3,55/2.48,25)
       
P12 4-ottelu (60m aj, korkeus, kuula, 800m)
6. Santeri Kuusiniemi 1229 (11,41/134/8,11/3.12,13)
8. Jarno Isomäki 1055 (12,72/122/6,22/2.45,56)
11. Juuso Petäjäsuo 1021 (12,90/122/8,26/3.13,98)

T13 4-ottelu (60m aj, korkeus, kuula, 800m)
9. Jonna Tikkanen 1035 (13,42/7,15/4,35/3.07,75)       
10. Emma Gleisner 950 (11,59/8,63/NM/3.02,13)

P13 4-ottelu (60m aj, korkeus, kuula, 800m)
7. Matias Mustonen 1407 (11,75/151/7,96/2.53,45)
17. Markus Korpilaakso 916 (13,79/121/6,23/2.57,24)

Kaikki tulokset:

Akaa ti 22.6 tytöt

Akaa ti 22.6 pojat

Akaa ke 23.6

Kangasala ke 23.6